tiistai 22. marraskuuta 2011

30 vuotta yhteiseloa



Tämä vuosi on tasalukujen vuosikymmen. Keväällä tuli 50 v. täyteen ja nyt joulukuussa 30 vuotta naimisissa. Pitkäkestoista ja kestävää toimintaa. Urheilu-uranikin kesti 18 v ja valmennusura 15 v.
Tapasimme Jukan kanssa Islannissa 1976. Minulla oli siellä nuorten PM-kisat ja Jukalla kalottiottelu. Urheilu siihen aikaan oli mukavaa ja matkusteltiin paljon. Päivät rakentuivat 70- ja 80 luvuilla aamutreeneistä, koulusta, iltatreeneista ja läksyistä. Ehdimme jopa illalla pelaan kavereiden kanssa pesistä tai muuteen liikkumaan yhdessä. Päivät olivat 12 tuntisia 6 uimaan ja ilta 6 kotiin. Arkirutiinit olivat niitä, jotka pitivät meidät liikkeellä. Kesät pyöräiltiin harkkoihin 2x päivässä yhteensä 40 km. Sieltä se kestävyyspohja löytyy.

Urheilimme Jukan kanssa eri liitoissa ja eri lajia. Se hieman herätti kummastusta muissa, muttei meissä. Minun oli hyvä uida TUL:ssa, koska olosuhteet olivat mitä mainiot ja tukea sain sopivasti. Ihmiset olivat TUL:ssa urheilijoita varten ja yhteistyö pelasi. Hyvät muistot urheiluajoilta.
Lapsemme syntyivät -86,-89,-91 ja -94. Touhua ja tohinaa on riittänyt. Ihania aikoja ovat olleet ne, kun lapset ovat olleet pieniä ja sen jälkeen nähdä heidän kasvavan lapsuusiästä nuoriksi aikuisiksi. Hellyyttä, huolenpitoa, taistelua, tulta ja tuppuraa ja kiinteää yhdessäoloa. Sääntöjä, kokeiluja, keskusteluja ja yhdessäoloa. Irtautumista vanhemmista, opiskelua, oman kodin perustamista ja yhdessäoloa. Sitä se elämä on. Luovimista ja luopumista.