Taas on vierähtänyt hetki blogin päivittämisessä. Niin on ollut muka kiire, että kehokin sanoi itsenä irti ja vaatii lepoa. Kiire on huono kaveri ja kukapa ne päivyrit täyttää muu kuin minä itse, joten peiliin on katsominen. Ensi vuonna onkin sitten jo erilainen työvuosi. Viikonlopputyöt on pyyhitty pois ja työt tehdään vain arkena.
Joulu lähestyy ja meidän joulu onkin siten erilainen. 20 vuoden ajan ollaan vietetty joulua Jerisjärvellä Lapissa ja nyt ollaankin Oulussa. Joonas ja Elina lentävät Dubaihin, Anna ja Ville viettävät joulun Herukassa. Meillä onkin sitten pienempi porukka kotona Raksilassa. Näin ne lapset kasvavat ja lentävät pesästä. Hieman haikeaa, mutta näinhän se pitää mennäkin.
Jouluviikon olen suunnitellut niin, että tehdään yksi asia päivässä. Toivotaan, että maltan, jottei verenpaineet ja leposyke nouse lisää.
Toivotan kaikille Rauhallista Joulua
sunnuntai 19. joulukuuta 2010
sunnuntai 17. lokakuuta 2010
Vireää syksyn alkua
Aikaa on vierähtänyt tovi ennenkuin olen ehtinyt tänne blogiin kirjoitteleen. Purnujärvellä ehdimme käydä kuitenkin hieman hengähtämässä ja lataamassa akkuja. Jummi jammi että on mennyt viikot hektiseksi toiminnaksi. No itsepähän olen kalenterit täyttänyt, joten peiliin on katsominen. Ja Shanghaissa korkealle.
Syyskuun alussa teimme fMBA opiskeluryhmän kanssa matkan Shanghaihin. Viikko oli täyttä tohinaa ja kaksi päivää vietettiin maailmannäyttelyssä Expoossa. 12 paviljongia tuli Teija kanssa kierreltyä. Tuli shoppailtua silkkiä ja helmikoruja. Tuliaisia tuli kaikille myös tavallista enemmän. Kiina on vauras maa ja oma kulttuuri näkyy päivittäisessä elämässä. Paljon ihmisiä ja vilinää kaupungin vilskeessä. Kyllä oli mukava tulla takaisin Suomeen ja Ouluun, jossa pääsee liikkumaan pyörällä paikasta toiseen ja nopeesti.
Uimaopettajakurssit alkoivat sekä Oulussa että Haapavedellä. Tulevat uimaopet ovat innokkaita ja tekniikkaa kun harjoitellaan, he toteavat uintiharjoittelun olevan haastavaa. Näinhän se, mutta kyllä vedessä on mukavaa.
Oulun Talviuimareiden puheenjohtajana minulla kunnia olla edustamassa oululaista menestystä talviuinnin parissa. Sain Kauneus- ja terveysmessuilla pulahtaa viileään veteen. Palju herätti kiinnostusta ja saimme kannustavia komentteja rohkeudestamme. Terveyttä talviuinnista on hieno projekti, johon me oululaiset myös osallistumme.
Terveysmessuilla saimme nauttia Scandinavian Hanks miesten tanssi-iloittelusta. Piristävää ja virkistävää meille keski-ikäisille naisille.
Valtakunnallisesti talviuintikausi on nyt sitten julistettu avatuksi. Oulun Talviuimarit vietti la 16.10. avajaispäivää kahvakuulajumpan ja uinnin merkeissä. Yhteistyö Trainer4you kanssa on ollut antoisaa ja kahvauulajumppa tuntuu upeasti koko kehossa. Lämmittely ja pulahdus Oulujokeen+5,6 asteiseen veteen. Virtaa ja energiaa piisaa nyt koko kaudeksi.
perjantai 27. elokuuta 2010
Kuusamon rakennusprojekti
Tässäpä se nyt on meidän Kuusamon mökki. Vuoden verran ollaan rakennettu ja ajeltu Kuusamon ja Oulun väliä. Paikka sijaitsee Purnujärvellä ja on ihanan rauhaista sekä rentouttava paikka. En millään viitsisi palata tänne Oulun hektiseen menoon, kun on rauhoittunut tonne Kuusamoon. Mustikat, hillaa ja puolukat on kerätty mökin ympäristöstä. Kävästiinpä velipojan kanssa katsomassa Karhunkierroksen reitti, joka on n. 1,5 km päässä meiltä. Allaolevan Hopeavaaran takana.
Purnujärvessä tuli kesän aikana ui päivittäin, kun siellä oltiin. Todella hieno ja lämmin kesä. Siksipä meidän fysioterapeuttien työssäkin on vielä rauhallista, kun ihmiset ovat saaneet nauttia lämmöstä ja voivat hyvin. Hyvä niin. Voihan sitä itsekin paremmin. Näin sitä kerätään voimia syksyyn ja talveen. Jaksoinpa itsekin osallistua Vanajavesiuintiin Hämeen linnan edustalla. Upea kokemus ja uinkin 2,5 km rauhalliseen tahtiin, mutta voittoon.
Näin se syksy sitten käynnistyy ja seuravaaksi onkin matka kohti Shanghaita. Uusi kokemus minulle meinaan Aasian mannerta. Osallistuminen maailmannäyttelyyn, käynti silkkitehtaalla sekä Luhtan tehtaalla. Mielenkiintoista tiedossa.

Syksyn satoa
Syksyn omenasatoa löytyy täältä Raksilasta ja naapurin pihalta. Hyviä ja makoisia omenoita sekä luumuja kasvaa keskellä kaupunkia. Toivottavasti tulevat muutokset keskustan kehittämisessä eivät tuhoa meidän vehreyttä.
Suomen fysioterapeuttien akupunktuuriyhdistyskin ehti kokoontua Tampereella. Asiaa oli paljon ja kokous venyikin seuraavaan päivään. Huh huh. Tampereelle tein hauskan huomion. Liittyy korkokenkiin. Harvinaista oli se, ettei ollut 10-15 cm korkokengät jalassa. Nuoret naiset ja myös varttuneemmatkin tyylittelivät hienolla kävelytyylillä ohi Paappan pubin. Ei onnistuisi meikäläiseltä piikkarikävely. Anittakin tyylitteli komeasti piikareillä. Tampereelta kun on!
Eijan kanssa ehdittiin vielä piipahtamaan Tampereella Tähtitornissa. Kaunis rakennus ja Eija myös.

sunnuntai 25. heinäkuuta 2010
Vielä on kesää jäljellä
Jaakon päivää vietettiin tänään sunnuntaina 25.7. Tuirassa zumbaten. Meitä oli rannalla kiva joukko liikkumassa ja nauttimassa yhdessäolosta. Kylmä kivikin saatiin heittettyä veteen Jaakon toimesta.
Näin moneksi me taivutaan zumban tahdissa. Nautinnollista kesän jatkoa ja huolimattaaJaakon päivästä meille on luvattu jatkossakin lämpöisiä kelejä.
Vielä on kuitenkin kesää jäljellä ja lomaa viiikon verran. Kesä on sujunut hyvin ja lämpöä on piisannut. Ahkeranakin ollaan oltu. Hailuotoon saatiin vihdoin rakennettua kesäkeittiö ja marjastettukin ollaan. Mustikkaa ja mesimarjaa. Mansikat ostettiin tänä vuonna kaupasta. Vielä ensi viikolla Kuusamoon viimeisteleen rakennusta ennen käyttöönottotarkastusta.

lauantai 26. kesäkuuta 2010
Keskikesän juhlaa
Juhannusta on vietetty Oulun kaupungissa ja onpas ollut rauhallista. Käväisimme Hailuodossa päiväseltään perjantaina leikkaamassa nurmikot. Olihan pikkukavereita paarmoja, sääskiä ja mäkäräisiä. Huh Huh! Nyt sitten valmistaudutaan työviikkoon ja kisamatkalle Kotkaan.
Kesäkuussa meillä oli Katin lakkiaiset. Mukavat juhlat ja Katille koulukäynnin lopettajaiset ja uuden elämän alku. Opiskelupaikan metsästys ja omaan kotiin muutto.
Toukokuussa tapahtuikin paljon mukavia asioita. Työkiireiden lomassa ehdimme Katin kanssa Nizzaan viideksi päiväksi. Todella ihana paikka. Nautiskelimme auringosta, levosta, hyvästä ruoasta sekä tottakai shoppailusta. Nyt sitten ranskan kieliopiskeluun. Onnistuukohan?
Ylläolevassa kuvassa näkyy kauniit kukat, jotka muodostavat myös lintuhahmot.
Kuvassa on Nizzan kaktuspuu ja vierailijana paikallinen kyyhky.
Pieneltä se minäkin näytän tämän luonnon puun juurella Nizzassa.

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010
Akukoulutusta
Näin se viikonloppu taas vierähti ja akukoulutuksen parissa. Eijan kanssa järjestelimme koulutusta useamman kuukauden ajan. Hyvähän siitä lopulta tulikin vastoinkäymisistä huolimatta. Luennot olivat monipuolisia ja uusia näkökulmia saatiin työhön. Sähkövirtaa ja akupunktiota lisää asiakkaille, näin saadaan kipua lievitettyä ja lihakset rentoutumaaan. Nyt jatkuukin sitten työnteon arki ja uusilla ideoilla. Mukavaa ja antoisaa.
Tuhka esti minun matkustamisen lauantaina Helsinkiin ja Riston 50 v. synttäreille. Se kyllä harmittaa, mutta näin ne luonnonvoimat jyllää. Olipahan sunnuntai vapaa ja sain rentoutua meidän mukavalla sohvalla ja katsella telkkaria. Mun lepparijuttu. Olla vaan.
sunnuntai 14. maaliskuuta 2010
Aurinkoista talviuintia
Terwasoihtu-uintien poijuen keräys! Kyllä vesi viilentää ihanasti!
Niin se kevät on jo pitkällä ja kirjoittelu blogiin on siirtynyt tuota MBA:n kehitystehtävää puurtaessa. No helmikuu vierähtikin sitten nopeasti ja maaliskuukin on jo puolessa välissä.
Avantouinnin parissa on sitten kisailtu Slovenian jälkeen Kokkolan SM-kisoissa. Laurin Malja voitettiin koko seuralle ja miellyttävästi myös viestikultaa. Hyvä me Oulun Talviuimarit!!
Tänään sunnuntaina 14.3.on aurinko paistellut ja pakkasta -10. Vietimme leppoisaa Terwasoihtu uintipäivää Tuiran Uimalassa. Kyllä tulee hyvälle tuulelle noiden talviuimareiden seurassa. Ilmeet ovat iloisia ja juttua riittää. Hyvässä seurassa onkin mukava puuhastella.
Nyt sitten hiihtolomaviikon jälkeen alkaa arjen aherrus. Tuleepahan työpäiville oma normaali rytmi. Hektisyyttä riittää ja asioiden kanssa puurtamista sekä pohtimista. Näinhän se elämä kulkee. Onneksi osaamme hallita elämäämme ja työtahtia. Lepopäivä viikossa on meille kaikille tarpeellinen. Kyllä oma keho antaa ajan myötä signaaleja jos ollaan liiaan kiivaassa tahdissa.
Tämä kirjoitus onkin mukava lopettaa alla olevan kuvan tunnelmaan, jota koin Sonjan kanssa tänään. Iloa ja hymyä elämään!!

maanantai 25. tammikuuta 2010
Talviuintia MM-kisoissa Bledissa
Talviuinnin MM-kisat käydään kahden vuoden välein ja tänä vuonna kisat pidettiin Sloveniassa 22.-24.1.2010. Bled sijaitsee 500 m korkeudessa Alpeilla. Kaupunki on kaunis ja järven ympäri voi kävellä ja ihastella maisemia. Samalla voi myös tutustua järvellä talvehtiviin joutseniin.
Kisajoukkueeseemme kuului 38 uimaria kannustusjoukkoineen ja meno oli rennon hauskaa. Erotuimme hyvin joukkueena meidän tupsupipomme ansiosta sekä iloisten ilmeiden johdosta.
Kisat alkoivat perjantaina 25m rintauinnilla. Kyllä taas jännitti kovasti. Onneksi en ollut ainoa, jota kisajännitys vaivasi. Tuumailimme naisten kanssa odotellessamme lähtöä, että miksiköhän sitä aina tulee näihin kisoisin. Kai se joku "talviuinnin hulluus" joka vaivaa. Harrastus se tämäkin on.!
Minulla oli lisäksi hieman menestymisen paineita. koska kolmatta mestaruutta oltiin tavoittelemassa. Oikea polvi on leikattu puolen vuoden sisällä kahdesti ja rintauintia en voinut harjoitella vasta kun viikko aiemmin. Onneksi uinti tulee selkäytimestä ja potku tulee miten tulee. Jalka ei tottele eikä taivu.
Ja tulihan se kolmas mestaruus vaikkakin ei kovin suurella erolla Maijaan! Kyllä oli hieno tunne vaikkakin järjestäjien "aikamoka" laimensi tunnetta. Toivottavasti korjaavat sen (21.74) virallisiin tuloksiin.
Alla olevassa kuvassa on 50 vu palkintojenjaosta. Voittajan on helppo hymyillä, koska vapaauinti oli haaste. Ei nähnyt mihin suuntaan on uimassa ja piti välillä uida pää pystyssä. Käännös sinänsä tuotti tuskaa, koska ponnistus meni tyhjän päälle ponttoonien alle ja lähde sitten uimaan pysähtyneestä asennosta. Tulipahan vedettyä muutama desi vettä keukoihin. Menikin hetki ennekuin pääsi altaasta ylös, koska keho ei toiminut. 50 vu aika oli 38,77
Kisojen lopuksi kohotimmekin maljat Jukan kanssa mitaleiden kunniaksi.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)