maanantai 29. kesäkuuta 2009

NSM- kisat ja valmistautuminen IKM-kisoihin



NSM ja SM-kisat ovat nyt sitten ohi ja kaikki umarit ovat yhtä kisakokemusta rikkaampia. Kisat onnistuivat valmentajien mielestä hyvin. Ennätyksiä tuli mukava määrä ja uimarit olivat tyytyväisiä. Nyt valmistaudumme IKM-kisoihin täällä Lahden seudulla Hämeenkoskella veljeni Topin ja Katan majoituksessa. Olosuhteet ovat loistavat. Mökki sijaitsee järven rannalla ja puuhaa on riittänyt. Pojilla ja Anniinalla aika kuluu harjoitellen, leväten, onkien ja saunoen sekä järvessä uiden. Meitä on toistaiseksi suosinut sääherra, joten on ollut mukava nauttia Suomen kesästä ja lämmöstä.

Uintiharjoitukset teimme tänään Lahden maauimalassa, mäkihyppääjien montussa. Lisäksi kävimme lenkillä ennen uintia ja maasto oli tosi haastava. Huomenna käymme sitten tutustumassa kisa-altaaseen Hyvinkäällä.

Ja nyt onkin uimareiden vuoro kertoa omat kommentit.
Jaakko: Nsm:ssä tuli yksi uusi ennätys ja muut matkat menivät kohtuullisen hyvin. Ruoka on ollut todella hyvää. Reissu on ollut tähän mennessä ihan loistava.
Aleksi: Kisat menivät ihan hyvin ja nyt odotellaan ikm kisoja. Sää on ollut tähän mennessä todella hyvä.
Tomi: Yöpymispaikat ovat olleet hyviä koko reissun ajan. Olemme käyneet uimassa paljon ulkoaltaissa kisoja varten. Reissu on ollut kaikinpuolin mukava .
Juho: Viesti meni kisoissa hyvin. Ikm kisoja varten olemme harjoitelleet paljon ulkoaltaissa. Sää on ollut hyvä ja reissu mukava.
Janne:Hyvät ruuat ollu ja muutenki mukava reisu aurinko paistaa ja hyvä sää:D.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti