tiistai 23. kesäkuuta 2009
Urheilua ja sivistystä Helsingissä
Tämä päivä oli pitkä, mutta antoisa. Lähdimme Vuosaaren mökeiltä yhdeksän aikoihin aamulla kohti Helsingin uimastadionia treeneihin. Aamu oli tosi hieno ja aurinkoinen, joten uiminen ulkoaltaalla oli mukavaa. Uimarit tosin valittivat veden raskautta ja ettei siellä kulkenut hyvin. Meistä valmentajista oli kiva olla aurinkoisen altaan reunalla ja antaa kommentteja uimareille huolimatta uintikankeudesta. Nautinto se sekin on!
Uimastadionilta kiirehdimme sitten sivistyksen pariin ja tutustumaan eduskuntaan. Olimme sopineet tästä tutustumisesta kansanedustaja Erkki Pulliaisen kanssa. Hänen avustaja Helena Juutilainen oli myös mukanamme koko opaskierroksen.
Erkki oli juttutuulella ja puhetta riitti ihan kiitettävästi. Hän kertoi omalla värikkäällä ja persoonallisella tavalla kansanedustajan työnkuvasta ja toiminnasta. Uimareita alkoi hieman väsyttää paikallaan istuminen ja kiire oli myös Linnanmäelle huvittelemaan.
Linnamäellä ei uimareilla ollut väsymyksestä tietoakaan, joten karusellirumpa oli kiivastahtinen. Me valmentajat huolehdimme terassilla kasseista ja olimme vastaanottamassa Jaakon palkintoja, joita tuli roppa kaupalla reppuun. Kuvassa "sipsisankari" ja kokki Veli-Matti.
Takaisin Vuosaareen saavuimme n. klo 20.00. Päivämme koostui siis urheilusta, sivistyksestä ja huvittelusta. Huomenna onkin aamu rentouttavaa ja iltapäivällä tutustummekin sitten Mäkelänrinteen kisa-altaaseen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti